Sosiaalisen tasa-arvon avulla kohti aidosti hyvinvoivaa yhteiskuntaa?

Tällä hetkellä suurin osa tekijöistä, jotka vaikuttavat ihmisen elämään ovat sellaisia, joihin he eivät voi itse suoraan vaikuttaa. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus uhkaa demokratiaa, sillä se tuhoaa sen elintärkeän luottamuksen, josta hallitukset ovat riippuvaisia. Se luo myös pohjan korruptoituneille poliittisille ja taloudellisille hankkeille.

Eriarvoisuuden vähentämiseksi meidän on ymmärrettävä sen syyt ja seuraukset, jotka voivat olla monimutkaisia ja juurtua syvälle sosiaalisiin, taloudellisiin ja poliittisiin järjestelmiin. Sosiaalinen epätasa-arvo on resurssien jakautumista yhteiskunnassa, joka perustuu valtaan, uskontoon, sukulaisuuteen, arvostukseen, rotuun, etniseen alkuperään, sukupuoleen, ikään, seksuaaliseen suuntautumiseen tai luokkaan.

Poliittinen jargonia pyörii monen ongelmaisen teeman ympärillä, joista harva kuitenkaan pureutuu systemaattisesti kasvaviin terveyseroja aiheuttavien ongelmien ratkaisuihin. Eriarvostamalla valmiiksi epätasa-arvoisia yhteiskuntaluokkia emme voi yksipuolista terveyspolitiikkaa tekemällä kuroa terveyseroja umpeen.

Epätasa-arvon korjaamiseksi ja aidosti kaikkien terveydenedistämiseksi meidän on muutettava talous- ja sosiaalipolitiikkaa koskevaa narratiivia sellaiseen, jossa kysymyksiä käsitellään kokonaisvaltaisesti. Tällöin sosiaali- ja terveyspalveluihin ja kaikkien kansalaisten hyvinvointiin panostaminen nähdään sijoituksena, panostetaan yhdenmukaisiin ja systemaattisiin käytänteisiin. Sosiaalinen kestävyys on terveyden kulmakivi ja siihen panostaminen on tutkitusti myös taloudellisesti järkevää.

Terveyden edistäminen on käsitteenä jo pitkään käytössä ollut. Ymmärrys sen kokonaisvaltaisuudesta ei kuitenkaan ole juurtunut. Vastuu terveydestä nähdään olevan vain yksilöllä itsellään, jolloin terveyspoliittisia päätöksiä ei nähdä terveyden edistämisen työkaluna. Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta sellainen ajattelu on kohtalokasta. Terveys on niin kansallinen, yksilöllinen, poliittinen kuin arvopohjainen kysymys. Hyvinvointimme on kokonaisvaltainen tila, joka riippuu monesta ympäristö- ja yhteiskuntatekijästä. 

Taloudellinen, välitön kustannus tuntuu olevan ainoa tekijä päätöksiä tehdessä tämän päivän politiikassa. Lienee korkea aika myös kapitalistisen vallankumouksen ymmärtää, ettei huonovointinen kansa ole talouskasvun kannalta pitkäaikainen sijoitus. Toisaalta seuraava looginen askel on shokkitohtorin käsittelyn (pandemia ja Eurooppaa uhkaava sota) jäljiltä viedä kapitalismi seuraavalle tasolle myös meidän sosialistisessa suomessa; markkinoiden täysi liberalisointi.

Kysymys kuuluu; haluammeko aidosti hyvinvoivan yhteiskunnan, vai aiommeko jahdata iänikuista talouskasvua kustannuksista viis?