Blogi

Ymmärrys ilmastonmuutoksesta on valtavirtaistunut viime vuosien aikana. Yhä useampi tietää, että planeettamme lämpenee hälyyttävällä tahdilla ja että tämä ilmiö on aito uhka ihmiskunnalle. Korjaavia toimia onkin tehty kiihtyvissä määrin. Esimerkiksi suomalaisen tuotannon päästöt ovat laskeneet reilusti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Suomessa on kasvava mielenterveysongelma niin lasten, nuorten, kuin työssäkäyvien parissa. Ongelmaan ei ole kyetty vastaamaan tarpeellisella volyymilla saati oikea-aikaisesti, vaan monet mielenterveysongelmista kärsivät joutumaan painimaan ongelmiensa kanssa vuosia ja pahimmillaan kriisiytyvät toimintakunnottomiksi. Jokainen työ- ja...

Hyvää uutta vuotta! 2022 oli yksi yhteiskunnallisesti raskaimpia vuosia. Se on heijastunut meidän kaikkien elämään: Ukrainan sota, koronan jälkimainingit, sähkö- ja energiakriisi, inflaatio ja tulevaisuuden synkistyneet näkymät. On sanomattakin selvää, että vuosi oli vaikea ja selvillä ei olla vielä toviin. Hyviäkin asioita on onneksi toki...

Monet hyvinvointialueet aloittavat pian toimintansa. Lähtökohta monille alueille on jopa kymmenien miljoonien budjettivaje. Monet alueet nyt punnitsevatkin palveluiden järjestämisen tärkeyttä. Moni tuiki tärkeäkin palvelu saattaa joutua leikkausuhan alle. Sisäministeriö on ilmaissut, ettei lisärahoitusta tulla saamaan, vaan alueiden on...

Joka kerta, kun tänään avasin yhden monista some-apeista ahdistuin uutisista. Sota, kriisit, nälkä, ilmasto, lastensuojelu ja mielenterveys... Tänään koin normaalia enemmän ahdistusta uutisvirrasta. Syy lienee viime yön varhaisesta herätyksestä ja valvomisesta. Lapsi heräsi 2:46, eikä saanut unen päästä enää kiinni. Valvoimme aamuun asti. "Pitää...

Iranin laajalle levinneissä mielenosoituksissa huudetaan slogania "Jin, Jian, Azadi!" Haluan raottaa hieman sloganin alkuperää ja ideologiaa sen takana. Erityisen symbolinen se on juuri nyt, sillä käynnissä olevan vallankumouksen laukaisi Iranin moraalipoliisin murhaama Jina. Jina, jonka nimi kurdiksi tarkoittaa elämää. Nainen, elämä, vapaus-...

Ihan ensiksi haluan pyytää anteeksi kaikilta maailman lapsilta. Olen pahoillani! Olen pahoillani, ettemme ole osanneet vielä tähänkään päivään asti suhtautua toisiimme vertaisina, itsenä, yhtenä. Olen pahoillani, ettemme ole onnistuneet jättämään jälkeemme maailmaa, jossa jokainen yksilö voisi keskittyä omaan kasvuunsa ja oman itsensä löytämiseen...

On aika, että minäkin avaan sanaisen arkkuni koskien Suomen, Ruotsin ja Turkin välistä epäpyhää sopimusta. Tein useita kymmeniä videoita ja kirjoituksia aiheesta, jotka päätin jättää julkaisematta. Ystäväni Paco aina muistuttaa minua siitä, etten kirjoittaisi vihaisena. Olen edelleen vihainen. Se ei ole muuttunut, mutta kykenen nyt ehkä jokseenkin...

Tällä hetkellä suurin osa tekijöistä, jotka vaikuttavat ihmisen elämään ovat sellaisia, joihin he eivät voi itse suoraan vaikuttaa. Yhteiskunnallinen eriarvoisuus uhkaa demokratiaa, sillä se tuhoaa sen elintärkeän luottamuksen, josta hallitukset ovat riippuvaisia. Se luo myös pohjan korruptoituneille poliittisille ja taloudellisille hankkeille.

Puhutaanko integriteetistä politiikassa? Ensin kuitenkin puhutaan sanan määritelmästä:
Integriteetti tarkoittaa vahvaa sitoutumista ja uskollisuutta moraalisia arvojaan kohtaan.
Oxford Dictiónaryn määritelmä on "The quality of being honest and having strong moral principles."Kontekstista riippuen sana voi tarkoittaa rehellisyyttä, uskollisuutta,...